Milloin on halvinta matkustaa?

Ei muuten ainakaan koulujen lomien aikaan.

Minua ja Karia yhdistää monen muun asian lisäksi sama ammatti. Olemme molemmat opettajia ja kuulemme usein lauseet:

”Helppohan se on matkustaa, kun on niin pitkät lomat.”

”Kyllä opettajien kesälomat ovat aivan liian pitkät.”

Niinpä niin. Kesälomalla edullisia matkoja sentään löytyy, koska onhan tuo kesäkeskeytys aika pitkä; kahdeksan viikkoa molemmilla. Kesällä on todellakin aikaa nauttia sekä Suomen että muun maailman kesästä – tai talvesta, jos suunta käy kohti eteläistä pallonpuoliskoa.

Auringonlasku Puerto de la Cruzissa Teneriffalla tammikuussa 2008,

jolloin kerrankin olimme matkalla muuhun kuin varsinaiseen loma-aikaan.

Juhlimme näet 60-vuotiasta äitiäni.

Mutta sitten se kääntöpuoli. Koulujen joulu- ja hiihtolomat ovat aina matkailussa korkean sesongin aikaa. Omatoimimatkoilla lennot ja hotellit ovat aina joulun aikaan kalleimmillaan ja valmismatkollakin joutuu maksamaan aika runsaan lisän siitä, että matkustaa koulujen loma-aikaan.

Esimerkkinä vaikkapa Tjäreborgin matkavalikoimasta Maspalomas ja Green Oasis Club -huoneistohotelli. Laitoin hakuun kahden viikon matkan joulukuussa kahdelle hengelle ja hinta 21.12. lähtevällä matkalla on 2 650 euroa, kun 28.12. sama matka maksaa 2 090 euroa ja 11.1. vain 1 810 euroa. Hintaeroa on siis yli 800 euroa!

Toisen haun tein TUIn (entinen Finnmatkat) valikoimista ja etsin yhden viikon matkaa Krabille helmi-maaliskuussa. 20.2. alkava matka maksaa kahdelta henkilöltä Duang Jai Resortissa 2 430 euroa  ja 15.3. 2 080 euroa.  Viikon matkan saa siis lähes 400 euroa edullisemmin, kun matkustaa koulujen loma-aikojen ulkopuolella.  Valitsin Tjäreborgin ja TUIn tähän sattumanvaraisesti, muiden matkanjärjestäjien sivuilla tilanne on täysin sama.

Tulumin rauniot Meksikossa kuvattuna joulukuussa 2012.

Edullisimmat valmismatkat löytyvät kesälomille elokuun puolivälin jälkeen ja talven lomille joko marras-joulukuun vaihteessa tai tammikuun puolivälin jälkeen. Yksinkertaista, vai mitä? Kysyntä nostaa matkojen hintoja, joten jos on mahdollista matkustaa sesongin ulkopuolella, säästää useimmissa tapauksissa huomattavia summia rahaa.

Mutta kun me emme voi valita, milloin lomamme pidämme. Toki joskus matkustamme koululomien ulkopuolella, mutta se edellyttää palkattoman loman ottamista töistä ja kaikissa Suomen kunnissa sellaista ei enää työntekijöille edes myönnetä.

 Phuketin Karon Beachilla iltaruokaa etsimässä

joulukuussa 2010.

Entä sitten omatoimimatkat? Momondo on selvittänyt oman Hintatieto-palvelunsa kautta parhaan ajankohdan ostaa lennot ja ketään ei varmaan yllätä tieto, että kalleimmat hinnat ovat lähtöpäivänä. Halvimmillaan lennot ovat saman lähteen mukaan noin 58 päivää ennen lähtöpäivää. Itse en tosin jaksa ikinä odottaa tuohon asti, vaan varaan lennot aina todella ajoissa eli noin 7-8 kuukautta ennen lähtöä.

Lentodiilit -sivusto tosin muistuttaa, että kaikkein halvimmat lennot saat, kun et etsi lentoja tiettyyn kohteeseen, vaan lentoja matkakohteen hinnan perusteella. Etsin tällä periaatteella lentoja vuonna 2013. Tarkoitus oli viettää joulu Malesiassa, mutta lentolippujen hintavertailun jälkeen päädyimme Meksikoon. Momondollahan voi hakuun laittaa päivämäärän ja kohteeksi minne tahansa, jonka jälkeen hakukone etsii tuohon ajankohtaan sopivat lennot. Tätä kannattaa harkita, jos kohteella ei ole niin väliä, kunhan pääsee hetkeksi pois kotiympyröistä.

Kari hieman hiljaisten meksikolaisseñoritojen seurassa.

Jos tämän luettuasi edelleen kadehdit opettajien lomia, se sinulle sallittakoon. Onhan meillä paljon loma-aikaa työstä ja monelle muullekin ammattiryhmälle soisin pidemmät lomat. (En siis aivan ole samoilla linjoilla nykyhallituksen kanssa, mutta politikointi sikseen.) 

Mihin aikaan vuodesta sinä yleensä matkustat? Mikä on suosikkikohteesi ja miksi?


Matkailoja voit seurata myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä.

Facebookiin laitan paljon matkasuunnitelmia ja -haaveita ja Instagramissa pääset seuraamaan matkojani reaaliajassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.