Matkailoja rannalla

Pääseekö Lontoossakin rannalle?

Muutama ystäväni saattaa vielä muistaa, kuinka julistin vuosituhannen vaihtumisen paikkeilla, että en aio koskaan matkustaa muualle kuin Lontooseen, koska siellä nyt vaan on kaikki, mitä ihminen voi tarvita. Ystäviä kun ovat, eivät onneksi muistuta minua moisesta hölmöydestä.

Toki mielen muuttumiseen saattaa olla syynä eräs mieskin, tarkemmin sanottuna se sama, joka tuossa istuu tällä hetkellä aamiaispöydässä digilehteä lukien. Kuten olen ehkä aiemminkin kertonut, Kari ei ihan jaa rakkauttani Brittein saarta kohtaan – tai lähinnä ei ymmärrä, miten kukaan voi niin totaalisen palavasti kaivata koko ajan sinne. Siitä ehkä oma kirjoituksensa myöhemmin, mutta nyt yritän päästä otsikon aiheeseen eli rantalomiin.

Aah, Kreikan rannat!

Siinä, missä minä olin lennellyt Lontooseen, Kari oli matkustellut aika paljon laajemmin ja erityisesti hänen muistonsa Kreetalta saivat aikaan kipinän. Jospa lähdettäisiin yhdessä rantalomalle, kesäloma kun molemmilla on yhtaikaa ja matkoja helposti saatavissa. Ensimmäinen rantalomani suuntautui Kreikkaan, Halkidikin niemimaalle, ja olin myyty. Ihan heti ensi kerrasta. Hotelliltamme oli vain pari sataa metriä rantaan (äkkijyrkkää kinttupolkua) ja se meri. Ikinä en ollut aiemmiin sellaisia värejä meressä nähnyt. Itämeren sini kun on hieman eri sävyä.

Kun siihen vielä lisää uimaveden lämpimyyden, niin tällainen vilukissa kehrää tyytyväisenä. Kreikkaan olemme palanneet tuon kerran jälkeen useasti ja kovasti kaipaan sinne tänäkin vuonna. Mikäli et ole koskaan Kreikassa käynyt, kannattaa lukaista esimerkiksi tämä Rantapallon kohdeopas, sieltä saa hyviä vinkkejä, minne päin suunnata. Itse suuntaisin minne päin Kreikkaa tahansa.

Nämä räpylää muistuttavat jalat ovat tässä kuvassa ensimmäistä kertaa Kreikassa.

Mitä siellä rannalla oikein on tekemistä?

Tuttu kysymys meille rantalomien ystäville, eikö vain? Kun minä suuntaan rannalle, mukanani on pyyhkeen lisäksi kirja ja joskus harvoin mp3 -soitin. Siinä on tekemistä ihan kylliksi. Käännän kylkeä sopivin väliajoin, käyn uimassa, kun siltä tuntuu ja saatanpa torkahtaakin hetkiseksi. Kyllä näillä toimilla saa helposti viitisen tuntiakin kulumaan. Välillä saatamme käydä lounaalla ja palata sen jälkeen rannalle. Ihanan laiskaa ja toimetonta puuhaa, mutta sitähän varten lomat ovat. Joku ehkä tykkää lomallaan ennemmin liikkua ja ahkeroida, mutta minun rantalomiini se ei kuulu,

Pitääkö aina suojata iho auringolta?

Lyhyt vastaus: pitää. Tylsä juttu. Me emme yhtään tykkää aurinkorasvan levittelystä, mutta tietenkin sen teemme, jos rannalle lähdemme. Tai vaikkapa pitkälle kävelylle. Täällä Espanjassa meillä on mukana aikamoinen varasto aurinkovoiteita ja -suihkeita. Suojakertoimia on viidestätoista kolmeenkymmeneen. Hamstereita kun olemme, aika monta voidepurkkia jäi kotiinkin. Tarkistan aina, että aurinkosuojassa on sekä UVA- että UVB-suoja, molemmat kun ovat haitallisia. Lisää aurinkosuojista voi lukea täältä.

Harmittaa vaan, kun en aina nuorempana tajunnut käyttää kasvoissa aurinkosuojaa. Paitsi, että aurinko vanhentaa ihoa, minulla on selvästi näkyvissä pientä aurinkovauriota, joka lisääntyy aina, kun iho ruskettuu. Nykyään en liiku minnekään ilman kasvojen aurinkosuojaa, oma suosikkini on Lumenen CC -voide, jonka kolme eri sävyä sopii talvesta kesään.

Lisäyksenä vielä, että kasvojen ohella suojaan aina myös molemmat tatuointini 50+ -suojakertoimella, jotta värit eivät haalistu. 

Tämän jutun kuvat (varpaita lukuun ottamatta) ovat Adelaidesta. Glenelgin ranta oli alkusyksystä tyhjillään, muutama rohkea uimari oli meidän lisäksemme rannalla. Meille osui suomalaista kesäpäivää vastaava ilma, joten muutama tunti tuli loikoiltua taas rannalla. Ihanaa!

 

Aurinkoa, sangriaa ja bussien odotusta Lanzarotella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.