Kävelyllä Lontoossa: Southbankilta Fitzroviaan

Lontoo on kaupunki, joka sopii jokaiselle kukkarolle. Tällä kertaa käytimme aivan tarkoituksella kokonaisen aamupäivän päivän kävelyyn Thamesin rannalla. Rahaa ei juurikaan kulunut, joten tässä mainio vinkki budjettimatkailuun.

 

Kävelyreittimme

 

Lähdimme aamiaisen jälkeen liikkeelle ja menimme metrolla London Bridge -asemalle ja sieltä tien yli Borough Marketiin. Myyjät olivat vasta avaamassa kojujaan, enkä ole koskaan tainnut nähdä siellä niin vähän ihmisiä.

Me emme jääneet tällä kertaa herkuttelemaan kojuille, sillä tiedossa oli pitkä kävelyreissu ennen lounasta. Aikaa oli suhteellisen vähän, sillä iltapäivällä piti jo olla lentokentällä suuntaamassa kotia kohti.

 

Borough Market

 

Borough Market

 

Lontoossa oli muuten jo mukavan keväinen ilma, mutta kävelyretkemme aikana etenkin Thamesin rannassa kävi todella kova tuuli. Suorastaan myrskylukemissa oltiin välillä, sillä olimme valinneet kävelypäivämme Doris-myrskystä tietämättä. Suomalaisina olemme kuitenkin tottuneet hieman kylmempiinkin puhureihin, joten eikun eteenpäin.

 

Southwark Bridge

 

Uutta ja vanhaa Lontoota

 

OXO Tower ja Gabriel's Wharf

 

Sen verran kylmä tuuli kuitenkin oli, että edes minä en innostunut hiekkarannasta, joka löytyi Gabriel’s Wharfin alueelta aivan OXO Towerin vierestä. Täälläkin säästimme ostosrahamme, sillä ihastuttavat, pienet putiikit olivat kaikki kiinni. Nordic Nic Nac -kaupan ikkunasta meitä kurkkivat muumit ja ihanan värikkäät lastenvaatteet.

 

Gabriel's Wharf

 

Gabriel's Wharf

 

Lounaalle pysähdyimme Kulu Kulu Sushiin Sohoon. Omista ravintolasuosikeistani kirjoitinkin jo aiemmin, joten totean tässä vain, että hyvää oli edelleen. Kahden hengen lounas maksoi juuri ja juuri alle 30 puntaa. Sushi olikin tämän kävelyretken kallein stoppi.

 

Berner Mews

 

Tässä vaiheessa alkoi jo hieman väsyttää, mutta onneksi Sohon kaduilla tuuli ei puhaltanut aivan yhtä kylmästi kuin aivan jokirannassa. Ohitimme Oxford Streetin ostoshoukutukset ja jatkoimme kohti Fitzroviaa. Hetken tosin arvelin päätyneeni Viistokujalle, sen verran paljon kapeat kujat muistuttivat elokuvalavasteita. Noitia ja velhoja ei kuitenkaan näkynyt missään.

 

Beyond Bread

 

Beyond Bread

 

Päätepysäkkimme oli Beyond Bread -niminen leipomo. Tämä kokonaan gluteeniton leipomo oli tietenkin erityisesti Karin mieleen, minä tyydyin ottamaan kuvia. Ostimme kotiin hiivattoman hapanleivän ja Karille lentokoneeseen mielettömän herkullisen kinkkusämpylän.

 

Beyond Bread

 

Sitten olikin aika lähteä hotellille hakemaan laukut ja junalla lentokentälle. Matkustimme Heathrow Connect -junalla, josta kirjoitin jo jutun blogiinkin.

Kootut vinkit:

Borough Market (lähin metroasema London Bridge)

OXO Tower ja Gabriel’s Wharf (lähin metroasema Southwark tai Temple)

Beyond Bread, 2 Charlotte Place (lähin metroasema Goodge Street tai Tottenham Court Road)


Matkailoja voit seurata myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä.

Facebookissa suunnittelen kaikenlaista, innostun milloin mistäkin ja jaan risteilyjuttuja ja viinivinkkejä. Instagramin puolella pääsee seuraamaan matkoja reaaliajassa ja fiilistelemään menneitä. Twitteristä minut löytää ainakin maanantaisin #matkachatin aikaan.

4 thoughts on “Kävelyllä Lontoossa: Southbankilta Fitzroviaan

  1. No te ootteko reippaita, kun itellä lähtöpåivånä maltaita tehdä jotain järkevää. Itellä tulee vaan odotettua ja aikaa tapettua. Kiitos Lontoon-jutuista, ne on aina mun mieleen

    1. Minna, yleensä ollaan hieman laiskempia, mutta kun paluulento lähti vasta kuuden jälkeen illalla, niin otettiin päivästä ilo irti.

    1. Sari, mulla on hämärä mielikuva, että viime reissulla kesäaikaan tuolla rantakaistaleella olisi ollut isä kahden lapsensa kanssa. Uintia ei sentään, mutta hiekkakakkuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *